maanantai 12. syyskuuta 2011

Onnellinen mies

Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka kipuilee rahan riittämisen kanssa pähkäillen kuinka hoitaisi asuntolainansa? Miestä, jonka talous on kunnossa eikä suurempaa huolta toimeentulosta.

Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka jo pitkään on kärsinyt sairaudestaan – mutta on onnellinen, tyytyväinen elämäänsä? Miestä , joka on terve, hyväkuntoinen, ahkera liikkuja?

Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka on jäänyt työttömäksi ja elää tänään ansiosidonnaisella, huomenna peruspäivärahalla – ja on onnellinen. Miestä, joka lähtee vuorolleen töihin ja palaa työvuoron jälkeen kotiin.

Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka elää elämäänsä yksin tavaten lapsiaan aina silloin tällöin? Miestä, joka elää perheensä kanssa tavallista arkea?

Onnellisia miehiä on hyvin monenlaisia. He elävät hyvin erilaisissa elämän olosuhteissa. Aivan samoissa olosuhteissa elävät myös onnettomat. Onnellisia ja onnettomia on sekä puutteessa että yltäkylläisyyden keskellä. Rajat kulkevat jossain muualla kuin ulkonaisissa olosuhteissa.

En tunne onnellisuuden salaisuutta. En tiedä avainta, joka avaisi minulle tai muille oven tyytyväiseen elämään. Yhden asian kuitenkin tiedän. Onnelliset ihmiset yleensä näkevät sen, mitä heillä on. Onnettomat näkevät sen, mitä heillä ei ole.

-Seppo Apajalahti-

Julkaistu Osviitassa 2011

torstai 14. huhtikuuta 2011

Se meni toisin

Jokainen ihminen joutuu ajoittain sellaisen tosiasian eteen, että elämä ei mene niin kuin toivoo.


Suhtautumistavat siihen ovat hyvin erilaisia. Joku tuntuu luonnostaan osaavan suhtautua pettymyksiin kypsästi ja sopeutua siihen, suunnitelmat menivät uusiksi. Tämä on vain elämää ja eteenpäin on mentävä. Jollekin toiselle isojen pettymysten kohtaaminen on työlästä. Huomaakin jäävänsä jumiin omaan pettymykseensä ja eteenpäin meneminen on kivikkoista tietä. Mikä lie selittääkään reagointitapojen erilaisuuden. Luonne, kodin malli, sen hetkiset olosuhteet, lähellä olevien kyky tukea vai jokin muu? Yhtä selvää vastausta siihen ei varmasti olekaan. Ainakaan ulkoapäin ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Reippaasti eteenpäin porskuttavista ei voi varmasti sanoa, onko kyse kyvystä sopeutua hyvin vai siitä, että pettymys vain lakaistaan maton alle. Kovasti surulliselta ja pettyneeltä näyttävät taas voivat olla oikeasti hyvinkin eteenpäin meneviä.

Niin tai näin, meidän on vuorollamme ratkaistava, miten suhtautua toiveittemme toteutumattomuuteen tai menetyksiin.

Jossakin vaiheessa tulee nimittäin kohta, jossa joko tietoisesti tai tiedostamatta valitsemme suunnan ja suhtautumistavan vaikka tunteemme tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Valitako sopeutuminen, anteeksianto, hyväksyminen vai pettymykseen jääminen ja katkeruus ?

Suunnan ottaminen on oleellista. Se on oleellista juuri siksi, että ilman sitä kaikki se mihin petyin jää hallitsemaan minua. Valittu suunta antaa voimaa kahlata hankalien tunteiden läpi ja päästä uudelle ladulle. Ja ehkä jonakin päivänä voi sanoa lauseen ” se meni toisin, mutta oli silti kelpo elämää.”



Mia Kähärä

perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja

tiistai 8. helmikuuta 2011

Hellitä hetkeksi!

Tee seuraava harjoitus ihan mielen virkistykseksi. Harjoituksen voi tehdä puolison kanssa tai yksin. Jos et saa houkutelluksi puolisoa mukaan – käytä seinää.


Asettukaa seisomaan kasvotusten noin puolentoista metrin päähän toisistanne. Käykää nojaamaan toisianne vastaan siten, että kämmenet ovat vastakkain. Seisokaa mahdollisimman kaukana toisistanne ja yrittäkää sitten työntää toisianne nurin. (Jos teet harjoituksen seinän kanssa – yritä kaataa se). Kyseisessä asennossa yrittäkää saada sitten jotain järkevää aikaiseksi. Voitte vaikka siivota, laittaa ruokaa, pukeutua, kasvattaa lapsia, hoitaa parisuhdetta… ihan mitä vain voitte yrittää eikä onnistu.

Harjoitus ei ole keksitty ihan tyhjästä. Se on selkeytetty kuvaus siitä tarinasta, minkä perheneuvojan huoneessa kuulen varsin usein. Elämä ei oikein suju. Keskustelu ei toimi, läheisyys puuttuu, puolisot eivät koe saavansa toiselta sitä, mitä tahtovat. Ja kun vika kuitenkin on tuossa toisessa – yritän muuttaa häntä. Eikä siitä tule mitään. Tuosta asennosta ei kumpikaan voi paeta yhtään mihinkään. Jos jompikumpi irrottaa – molemmat kaatuvat. Lukossa ollaan. Eikä itsensä muuttaminen onnistu yhtään sen paremmin.

Harjoitukselle on vaihtoehtokin. Ota puolisoa kädestä ja vedä. Ja yllätys yllätys – puoliso ei voi tehdä muuta kuin vetää takaisin. Ja samassa lukossa ollaan. Muuttaminen ei onnistu. Muutosta ei tapahdu.

Tavallisin neuvo, minkä annan asiakkailleni on tämä: ”Lopettakaa!” Hellittäkää hetkeksi. Älkää tehkö mitään. Lopettakaa tuo yrittäminen – se mitä olette yrittäneet kenties jo pitkänkin aikaa. Sehän ei toimi.

Muutos alkaa pysähtymisestä. Muutos alkaa siitä, ettei työnnetä eikä vedetä. Noustaan seisomaan – ja katsellaan missä ollaan. Kun molemmat seisovat omilla jaloillaan ollaan vapaita tekemään jotain uutta – korjaamaan asioita.

Kuulostaa helpolta – ja niin se onkin. Liian helppoa – ja siksi vaikeaa.

 
Seppo Apajalahti, perheneuvoja
Julkaistu Osviitta 1/11

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Älkää pettäkö!

Kirkon perheneuvonta alkoi 1944 Tamperelaisessa lehdessä olleella ilmoituksella:


Älkää ottako avioeroa! Tarjoamme apua vaikeuksissanne.

Kotkan seudulla perheneuvonta alkoi vuonna 1957 ja siitä asti perheasiain neuvottelukeskus on saanut palvella seutukunnan ihmisiä parisuhde- ja perheongelmissa. Tänä päivänä yksi tavallisin tulosyy on uskottomuus, mistä otsikon huudahdus. Monien parien kivuliasta kriisiä seuratessa on tullut toivottua, että tieto seurauksien suuruudesta ja vaikeudesta olisi niiden tiedossa, jotka ovat ajautumassa sivusuhteeseen. Läpikahlattavan kivun määrää ei pysty kuvittelemaankaan ja edessä on joko ero tai pitkä tie luottamuksen ja läheisyyden palauttamiseksi. Vaikka kriisistä yhdessä selvittäisiinkin, jää muistoihin peruuttamaton arpi. Keinona eron saamiseen uskottomuus taas on kaikkein loukkaavin.

Näistä syistä tekee mieli vedota, vaikka se ei nykyaikaan istuisikaan: Älkää pettäkö. Toisen pettäminen on väärin.

Koska me ihmiset olemme niin kärkkäitä syyttämään toisiamme tekee heti perään mieli sanoa, että syyt sivusuhteisiin ovat moninaiset eivätkä yleensä mustavalkoisia. Joskus kyseessä on yksinkertaisesti vaikeus hillitä mielihalujensa toteuttamista. Useimpia kuitenkin ajaa toiseen suhteeseen halu etsiä ratkaisua tai muutosta. Eli pyrkimys on ymmärrettävä, vaikka keino onkin huono.

Aina silloin kun puhutaan oikeasta ja väärästä tulee kristillisen uskon mukaan puhua myös anteeksiannosta. Anteeksisaamisen mahdollisuus kuuluu kaikille. Sitä paitsi olemme samassa veneessä kaikki sillä tavoin, että vaikka emme olisi toteuttaneet, olemme kuitenkin ajatuksissamme pettäneet. Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven pätee edelleen.

Sinulle, joka olet lähellä kiusausta pettää puolisoasi, toivon voimia valita toisen tavan etsiä muutosta.

Sinulle, joka petit luottamuksen, toivon parantavia anteeksiannon ja armon kokemuksia.



Mia Kähärä

Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja