Se meni toisin

Jokainen ihminen joutuu ajoittain sellaisen tosiasian eteen, että elämä ei mene niin kuin toivoo.


Suhtautumistavat siihen ovat hyvin erilaisia. Joku tuntuu luonnostaan osaavan suhtautua pettymyksiin kypsästi ja sopeutua siihen, suunnitelmat menivät uusiksi. Tämä on vain elämää ja eteenpäin on mentävä. Jollekin toiselle isojen pettymysten kohtaaminen on työlästä. Huomaakin jäävänsä jumiin omaan pettymykseensä ja eteenpäin meneminen on kivikkoista tietä. Mikä lie selittääkään reagointitapojen erilaisuuden. Luonne, kodin malli, sen hetkiset olosuhteet, lähellä olevien kyky tukea vai jokin muu? Yhtä selvää vastausta siihen ei varmasti olekaan. Ainakaan ulkoapäin ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Reippaasti eteenpäin porskuttavista ei voi varmasti sanoa, onko kyse kyvystä sopeutua hyvin vai siitä, että pettymys vain lakaistaan maton alle. Kovasti surulliselta ja pettyneeltä näyttävät taas voivat olla oikeasti hyvinkin eteenpäin meneviä.

Niin tai näin, meidän on vuorollamme ratkaistava, miten suhtautua toiveittemme toteutumattomuuteen tai menetyksiin.

Jossakin vaiheessa tulee nimittäin kohta, jossa joko tietoisesti tai tiedostamatta valitsemme suunnan ja suhtautumistavan vaikka tunteemme tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Valitako sopeutuminen, anteeksianto, hyväksyminen vai pettymykseen jääminen ja katkeruus ?

Suunnan ottaminen on oleellista. Se on oleellista juuri siksi, että ilman sitä kaikki se mihin petyin jää hallitsemaan minua. Valittu suunta antaa voimaa kahlata hankalien tunteiden läpi ja päästä uudelle ladulle. Ja ehkä jonakin päivänä voi sanoa lauseen ” se meni toisin, mutta oli silti kelpo elämää.”



Mia Kähärä

perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja